Tytöt haluavat uudet huoneet, ja mikä kutkuttavinta, he saavat päättää itse huoneidensa muodonmuutoksesta ja sisustuksesta. Huoneet sijaitsevat kolmikerroksisen talon vintillä. Unelmahuoneessa voi temppuilla, kiteyttää Sandra toiveista tärkeimmän.
Minea ja Sandra aikovat vaihtaa huoneita päikseen: Minean lempijuttu omassa uudessa huoneessaan on ikkunalauta ja haaveena on, että sinne vie tikkaat. Minea haaveilee myös prinsessasängystä, vaaleista väreistä ja tähtilampusta. Sandra puolestaan toivoo matalaa sänkyä, temppujuttuja sekä lisää valoa ja tilaa. Väliovi on myös tärkeä, kumpikin sanoo vahvan ei:n yhteiselle huoneelle. Äiti toivoo myös säilytystilaa sekä lisää korkeutta, jotta tytöt mahtuvat tekemään siltakaatoja ja käsilläseisontoja.

Seijan inspiraatio-moodboard Sandran ja Minean huoneiden sisustuksia varten.
Unelmien toteutus alkakoon! Puikoissa ovat Seija Strand Vallilasta ja remonttikoordinaattori Ville Heino. Seijan täytyy ratkaista aivan ensimmäiseksi tilankäyttö, eli miten tyttöjen huoneet saadaan toimimaan sekä yhdessä että erikseen. Haastavasta katosta tulee taideteos, Seija lupaa. Seinät maalataan ja kattoa korotetaan. Tavoitteena on myös se, että tila elää, kun tytöt kasvavat. Tähtitaivaan tuiketta, majavaltakunta, muun muassa näitä on luvassa! Tytöt pääsivät valitsemaan suosikkikuosinsa Vallilan showroomilla. Minea ihastui kimallukseen ja softattuihin pastelleihin, Sandra puolestaan vaaleisiin mattomalleihin.
Tähtien tuiketta, kutsuva maja ja temppurata
Otetaan hyppy ja voltti kohti valmista lopputulosta. Valmiissa tyttöjen huoneissa valloittavat temppuparatiisi, prinsessakatos, kummassakin huoneessa säkenöivät tähtitaivaat, ilmakasvit ja AirTrack. Tähtitaivaassa piilee myös ihana yllätys ja juju.


Sängyillä pehmeään unimaailmaan houkuttelevat Vallilan Palsta-pussilakanasetit. Palsta-kuosi on syntynyt muotoilija Mikko Laakkosen kynästä. Mikko kertoo, että Palsta on kuin pitkä rulla riisipaperia, johon hän kokeili erilaisia ideoita ja viivatekniikoita. Mustavalkoinen pussilakanasetti on kiehtova ja tyylikäs. Koristetyynyjä ei voi koskaan olla liikaa, ja mustavalkoiselle sängylle sopivat hyvin väripilkuksi Koivukuja-tyynyt. Levollisempaa tuntua tuovat Harju-koristetyynynpäälliset.


Inspiroidu raikkaista kevätkuoseista!
Kotoisa torstaisin Maikkarilla klo 20. Katso neljä jaksoa Katsomosta! Nyt voit myös hakea mukaan Kotoisan toiselle kaudelle!