IN MEMORIAM: HOWARD SMITH (1928-2021)

Oli kylmä sota, kun yhdysvaltalainen kuvataiteilija Howard Smith kutsuttiin Helsinkiin.  


Sitä ei silloin tiedetty, mutta kutsun takana oli CIA, joka halusi järjestää vuonna 1962 amerikkalaisten taitelijoiden näyttelyn Suomessa. Tärkeintä kuitenkin oli se, että tämä toi Howardin Suomeen – hänen uuteen kotiinsa. Täällä Howardin rohkean värikkäät teokset löysivät nopeasti tiensä suomalaisiin koteihin.

Vallilan ja Howardin yhteinen tarina alkoi 60-luvun loppupuolella. Howard toi tekstiilitaiteellaan Vallilaan jotain Suomessa ennennäkemätöntä – ja loi pohjaa Vallilan voimakkaalle designille. Myös Vallilan alkuperäinen logo on Howardin käsialaa.

Howardin teoksista kenties kuuluisin on Makeba, joka on ollut tuotannossa vuodesta 1968 lähtien. Laulajan ja ihmisoikeustaistelija Miriam Makeban mukaan nimetty kukkakuosi on yhä Vallilan rakastetuimpia kuoseja. Makeban, ja monien muiden teosten kautta, Howardin kädenjälki on tänäkin päivänä merkittävä osa suomalaista sisustusta.

17.4.2024 olisi Howard Smithin 96. syntymäpäivä. Juhlan kunniaksi olemme lanseeranneet Howardin rakastetuimpiin kuoseihin lukeutuvasta Makebasta uuden hurmaavan sävyn. 

Hyvää syntymäpäivää, Howard.

Rakkaudella: Vallila

  • 107515-140

    Makeba-vahakangas 145 cm

    Normaalihinta 2.80 € / 0.1m
    Myyntihinta 2.80 € Normaalihinta 2.80 € / 0.1m
    Normaalihinta 2.80 € -0%
  • 108204-3141

    Kukinto-vahakangas 145 cm

    Normaalihinta 0.99 € / 0.1m
    Myyntihinta 0.99 € Normaalihinta 3.30 € / 0.1m
    Normaalihinta 3.30 € -70%
    -70%
  • 107208-24; Katso Vallilan verhot, sivuverhot, valmisverhot, makuuhuoneen verhot ja olohuoneen verhot. Paljon kauniita verhoja Vallilalta!

    Kukkatarha-verho

    Normaalihinta 76.90 €
    Myyntihinta 76.90 € Normaalihinta 76.90 €
    Normaalihinta 76.90 € -0%
  • 107138-24

    Kukkatarha-verhokappa

    Normaalihinta 47.90 €
    Myyntihinta 47.90 € Normaalihinta 47.90 €
    Normaalihinta 47.90 € -0%
  • 107197-1

    Makeba-koristetyynynpäällinen

    Normaalihinta 19.95 €
    Myyntihinta 19.95 € Normaalihinta 19.95 €
    Normaalihinta 19.95 € -0%
    3 väriä
  • 107197-6100

    Makeba-koristetyynynpäällinen

    Normaalihinta 19.95 €
    Myyntihinta 19.95 € Normaalihinta 19.95 €
    Normaalihinta 19.95 € -0%
    3 väriä
    Uutta
  • Makeba-koristetyynynpäällinen

    Makeba-koristetyynynpäällinen

    Normaalihinta 19.95 €
    Myyntihinta 19.95 € Normaalihinta 19.95 €
    Normaalihinta 19.95 € -0%
    3 väriä
    Uutta
  • 107201-2

    Makeba-koristetyynynpäällinen

    Normaalihinta 5.00 €
    Myyntihinta 5.00 € Normaalihinta 19.90 €
    Normaalihinta 19.90 € -75%
    -75%
  • 107120-1

    Makeba-kaitaliina

    Normaalihinta 36.95 €
    Myyntihinta 36.95 € Normaalihinta 36.95 €
    Normaalihinta 36.95 € -0%
  • VS100189-0226

    Makeba-vahakangas 140 cm

    Normaalihinta 2.80 € / 0.1m
    Myyntihinta 2.80 € Normaalihinta 2.80 € / 0.1m
    Normaalihinta 2.80 € -0%
  • 107217-168

    Makeba-valoverho

    Normaalihinta 69.95 €
    Myyntihinta 69.95 € Normaalihinta 69.95 €
    Normaalihinta 69.95 € -0%
    2 väriä
  • 107217-163

    Makeba-valoverho

    Normaalihinta 69.95 €
    Myyntihinta 69.95 € Normaalihinta 69.95 €
    Normaalihinta 69.95 € -0%
    2 väriä
  • 107133-5

    Makeba-verhokappa

    Normaalihinta 44.95 €
    Myyntihinta 44.95 € Normaalihinta 44.95 €
    Normaalihinta 44.95 € -0%
    3 väriä
  • 107133-4

    Makeba-verhokappa

    Normaalihinta 44.95 €
    Myyntihinta 44.95 € Normaalihinta 44.95 €
    Normaalihinta 44.95 € -0%
    3 väriä
  • 107133-1

    Makeba-verhokappa

    Normaalihinta 44.95 €
    Myyntihinta 44.95 € Normaalihinta 44.95 €
    Normaalihinta 44.95 € -0%
    3 väriä
  • 107101-1

    Birgitta-essu

    Normaalihinta 8.97 €
    Myyntihinta 8.97 € Normaalihinta 29.90 €
    Normaalihinta 29.90 € -70%
    -70%
  • 107135-2; Vallilan verhokappa kappaverho on kestävä valinta oleskelutiloihin. Katso kaikki kappa verhot, kappaverhot ja verhokapat.

    Birgitta-valoverhokappa

    Normaalihinta 10.00 €
    Myyntihinta 10.00 € Normaalihinta 45.90 €
    Normaalihinta 45.90 € -78%
    2 väriä
    -78%
  • 107135-1; Vallilan verhokappa kappaverho on kestävä valinta oleskelutiloihin. Katso kaikki kappa verhot, kappaverhot ja verhokapat.

    Birgitta-valoverhokappa

    Normaalihinta 10.00 €
    Myyntihinta 10.00 € Normaalihinta 45.90 €
    Normaalihinta 45.90 € -78%
    2 väriä
    -78%
  • 108011-9400

    Pikku Makeba -samettiverho

    Normaalihinta 79.95 €
    Myyntihinta 79.95 € Normaalihinta 79.95 €
    Normaalihinta 79.95 € -0%
    Uutta
  • 108012-9400

    Pikku Makeba -koristetyynynpäällinen

    Normaalihinta 22.95 €
    Myyntihinta 22.95 € Normaalihinta 22.95 €
    Normaalihinta 22.95 € -0%
    Uutta
  • 108205-3715

    Kukinto-koristetyynynpäällinen

    Normaalihinta 19.95 €
    Myyntihinta 19.95 € Normaalihinta 19.95 €
    Normaalihinta 19.95 € -0%
    Uutta
  • 108206-3715

    Kukinto-pussilakanasetti

    Normaalihinta 59.95 €
    Myyntihinta 59.95 € Normaalihinta 59.95 €
    Normaalihinta 59.95 € -0%
    Uutta

HOWARD SMITH