Vallila ja 12 sisustusunelmaa: Värikkäitä kuoseja ja eloisia yhteisiä hetkiä Erosen perheen kesäkodissa

30.8.2017 Kommentit:
Vallila ja 12 sisustusunelmaa: Värikkäitä kuoseja ja eloisia yhteisiä hetkiä Erosen perheen kesäkodissa

Nana-koira tervehtii tulijoita heti portilla: utelias kuono yrittää puskea lempeästi koko porukkaa kohti isoa pihaa. Elvis-kissa tarkkailee tulijoita piirun verran varautuneempana etäältä. Keittiössä tuoksuu marjapiirakka, jota mehevöittävät kesäpaikasta itsepoimitut metsämansikat. Olohuoneessa Vallilan asentaja Saana tekee parhaillaan sisustusmuodonmuutosta.

– Kun astuin tämän talon pihaan ensimmäisen kerran, sanoin, että ton mä haluan. En ole ikinä aikaisemmin halunnut asua maalla. Mutta molemmille meille, Rauskille ja mulle, tuli niin vahva tunne, että tänne me tullaan, kertoo Merja Eronen.

Olemme Turun Läänin Koski Tl -kunnassa, Erosen perheen kesäkodin – ja tulevaisuuden eläkekodin – keittiössä. Erosen perheen kesäpaikka on yksi Vallilan tänä vuonna toteuttamasta kahdestatoista sisustusprojektikohteesta.

Sisustusmuutos_Eronen1

– Se hetki, kun saimme yläpihan heinän kaadettua ja istuimme ulos nauttimaan kahvit. Taivaalla joutsenet lensivät meidän yli; niin kaunis lintu, mutta niin ruma ääni. Silloin tiesin, että tämä on meidän koti.

Viinimarjat, omenat, metsämansikat, lakat, mustikat, raparperi, karviaiset, pionit ja alppiruusu: Merja luettelee puutarhan antia ja komeaa kukkaloistoa. Japaninruusu kukki toukokuun viimeisellä viikolla.

– Yksikin päivä pihalla oli viisi peuraa herkuttelemassa omenoilla. Parasta täällä ovat ne pienet hetket, vaikka välillä vähän harmittaisikin istutusten puolesta. En koe tätä täällä puuhastelua ollenkaan työksi. Se olisi ikävä, jos tätä joutuisi tekemään vasten tahtoaan.

Talon olohuone oli ennen vanhaan sekatavarakauppa, ja ylhäällä oli ompelimo. Yläkerran seinien kätköistä paljastui 50-luvulta peräisin oleva sanomalehden sivu. Tuttu pappa on remontoinut talon sellaiseksi, kuin se nyt on. Talo pysyy lämpimänä talvellakin sähkölämmityksen ansiosta.

Before1

Before2

Before3

– Täällä Koskella me ollaan vallan koko kesä. Meidän koko iso sakki on viettänyt kaikki joulut, valmistujaiset ja muut kissanristiäiset meillä pienessä kaksiossa Vantaalla: ahdasta on ollut, mutta aina on mahduttu ja hauskaa on ollut. Kesät me vietetään täällä Koskella isommalla porukalla. Elämä tällaisessa sakissa on jo itsessään hyvin värikästä. Pienten ihmisten toilailut naurattavat väkisinkin.

Oma ihmemies MacGyver

Kaikkein tärkeintä elämässä ovat lapset ja lapsenlapset. He ovat syy, miksi Merja ja Rauski jaksavat jatkaa urakkaa Koskella.

– Me ollaan Rauskin kanssa uusvanha pari. Me ollaan tunnettu liki 40 vuotta, mutta teimme omat perheet ja elämät erillemme. Itse otin lapset mukaani ja aloitin alusta. Lapseni ovat jo aikuisia ja heillä on omia lapsia, yhteensä viisi. Rauskilla on kaksi lasta ja yksi pojanpoika. Yhteinen elämä alkoi synkissä merkeissä läheisten kuolemien vuoksi. Kaikkien mutkien kautta saimme ostaa ulosotosta tämän vanhan maatilan. Taloa oli uudistettu, mutta pihapiiriä ei oltu hoidettu. Nyt kaksi vuotta on raivattu, perattu, maalattu ja siivottu. Pikku hiljaa tila nousee uuteen kukoistukseensa.

Merjan äänessä on lämpöä, kun hän puhuu Rauskista:

– Rauski on sellainen ihmemies MacGyver. Hän on entinen suutari ja peltiseppä ja tekee nykyisin töitä asentajana. Halusinkin ilahduttaa tällä sisustusmuutoksella etusijassa Rauskia. Hän tekee niin paljon töitä, että minun olisi hyvä ja turvallinen olla täällä Koskella koiran ja äitini kanssa, kun hän on itse töissä viikon. Rauski myös kunnostaa pojanpoikien kanssa mäkiautoa ja rakentaa puumajaa. Pojantyttärenikin oppi sanomaan Rauski ennen mummoa! Haluan ilahduttaa myös äitiä, jotta hänkin tuntisi iloa. Hänellä on keskivaikea Alzheimer. Ja tietysti haluan tuoda iloa myös lapsille ja heidän pienilleen.

Sisustusmuutos_Eronen9


– Pari viikkoa sitten meillä oli Rauskin 60-vuotisjuhlat. Ne olivat yllätysjuhlat, ja yllätys onnistui tosi hienosti. Rauski tosin ihmetteli etukäteen, että miksi meillä on niin monta kakkua ja niin paljon lihaa ja makkaroita, Merja nauraa.

Koskella on rauhallista. Naapureina on yksi 70-vuotias leskimies, ja toinenkin. 

– Tämä on ihana paikka ja tuntuu, että olen etuoikeutetussa asemassa, kun saan asua täällä. Yhteisistä hetkistä, rauhassa nautitusta aamupalasta tai saunakahveista, niistä se onni syntyy.

Koiran kanssa ulkoillessa Merja huomaa luonnon kauneuden, oli kyse sitten kesäyön vesisateesta tai loppusyksyn kuutamosta.

Sisustusmuutos_Eronen2

Kauneutta, valoa ja värien ilkikurisuutta

Merja ilmoitti perheen kesäkodin mukaan Vallilan sisustusunelmahakuun:

– Meillä molemmilla Rauskin kanssa on kipuja raskaan työn takia. Väreillä on suuri merkitys mielen kannalta. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja ei vaan ole laittaa rahaa sisustukseen. Tilat olivat luvalla sanoen hieman nuhjuiset. Kun näin sen hakuilmoituksen, oli pakko hakea. Mulla ei itselläni ole kovasti silmää sisustusasioissa. Jos ostan kalliin verhon ja se ei sovi, niin risoo. Kaipasin eloa, valoa ja värien ilkikurisuutta tänne. Kun sitten tuli tieto valinnasta, niin kaikki olivat ihan onnesta soikeana ja sanoivat, että nyt lähetät kotikuvia heti!

Sisustusmuutos_Eronen6

Muutoskohde_Eronen11

Sisustusmuutoksessa olohuone sai Vilma Pellisen suunnittelemat vaaleanpunaiset Tiaiset-verhot. Kuosia katsoessa voi melkein kuulla pikkulintujen kirkkaan laulun. Olohuoneeseen valittiin myös Danis white -verhot. Sohva verhoiltiin mustalla Sinilintu-kuosilla. Yläkerran kesähuoneesta löytyikin jo entuudestaan Sinilintu-kuosia verhoissa ja tyynyissä. Pehmeyttä tilaan tuovat Tiaiset-koristetyynyt ja elegantit Matilda-matot.

Sisustusmuutos_Eronen7

Sisustusmuutos_Eronen8

Ulkona puutarhassa pyöreä pöytä sai Tiaiset-pöytäliinan. Rajamailla-astiat ja tarjotin sopivat esimerkiksi yhteisiin piirakkakahvihetkiin.

Sisustusmuutos_Eronen3

Merja kommentoi olohuoneen sisustusmuutosta:

– Tämä on aivan järkyttävän hieno. Istun loppuillan tuolla olohuoneessa ja katselen ympärilleni.

Merjan ja Rauskin haaveena on, että he saavat nauttia eläkepäivistä Koskella läheisten kanssa.

– Tykkään olla täällä vaikka joka päivä. Täällä viihtyy ja uskon, että lapsenlapsetkin viihtyvät.

Sisustusmuutos_Eronen4


Vuonna 2017 Vallila toteuttaa 12 sisustusunelmaa - työllä, tuella ja tekstiileillä. Etsimme joulu–tammikuussa avoimen haun kautta ympäri Suomea monimuotoisia perheitä ja vahvoja yhteisöjä, jotka kaipasivat apua muutosprojekteihinsa. Dokumentoimme jokaisen muutoksen sanoin, kuvin tai videoin. Tervetuloa tutustumaan kohteisiin blogissamme!