Vallila ja 12 sisustusunelmaa: Pitkäniemen EVA-yksikön nuorten vapaa-ajanhuone muuttui rauhoittavan viihtyisäksi pesäksi

28.2.2017 Kommentit:
Vallila ja 12 sisustusunelmaa:  Pitkäniemen EVA-yksikön nuorten vapaa-ajanhuone muuttui rauhoittavan viihtyisäksi pesäksi

Vallilan sisustusunelmaprojektin ensimmäinen muutoskohde on EVA-yksikkö Pitkäniemen sairaalassa Nokialla. Kyseessä on erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrinen tutkimus- ja hoitoyksikkö.

EVA_muutos1

”EVA on viimeinen vaihtoehto nuorelle. Pysäyttävä jakso, josta toivottavasti lähtee uusi vaihe elämässä”, sanoo ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino.

EVA-yksikkö tutkii ja hoitaa alle 18-vuotiaita nuoria, jotka tarvitsevat vakavien mielenterveysongelmien vuoksi turvaosasto-olosuhteita. Yksikkö on hyvin vaikeaa ja pitkäaikaista, usein väkivaltaista, oirekäyttäytymistä varten. EVAan päätyvillä nuorilla on usein ollut risainen ja repaleinen elämä. He ovat jääneet paitsi monesta.

EVA-muutos3

Yksikössä on yhteensä 12 potilaspaikkaa, ja jokaisella nuorella on oma huone. Riittakerttu kertoo, että usein nuoret ovat niin kipeitä ja hajalla, etteivät jaksa laittaa omaa huonetta lainkaan. Huone on hylätyn oloinen, kuten nuori asukkinsakin. Huoneeseen saa tuoda omia juttuja, vaikka pehmoeläimiä.

”Kauneus ja viehättävä ympäristö lisäävät omanarvontuntoa. Nämä nuoret painivat sietämättömien tunnetilojen kanssa. On tosi tärkeää, että he voivat mennä kivaan ja viihtyisään tilaan rentoutumaan.”

Nuoret, joilla on vakavaa häiriökäyttäytymistä, herättävät ennakkoluuloja ja pelkoja, toteaa Riittakerttu hieman surullisen näköisenä. Hän on törmännyt ulkopuolisessa maailmassa ajatukseen, että nuoret eivät ansaitsisi sitä kaikkea, mitä heille on tarjolla täällä.

”Nämä nuoret ovat hyvin vaikealla tavalla sairaita. Usein he ovat hylkäämisen nujertamia. Heillä ei ole kotia, johon palata. Haluamme tarjota heille kokemuksia ja tehdä samoja juttuja kuin muutkin saman ikäiset lapset ja nuoret tekevät: käymme kaupungilla, uimassa, Särkänniemessä ja kokeilemme vaikka parkouria. Asiat pitää vaan suunnitella tarkemmin. Me tehdään nuorten kanssa tosi isoja juttuja. Ja toisaalta, pienetkin jutut voi olla jännittäviä seikkailuja.”

EVA-muutos2

EVA-yksikössä työskentelee kaksi erikoislääkäriä, osastonhoitaja, sosiaalityöntekijä, psykologi, toimintaterapeutti, nuoriso-ohjaaja, 27 sairaanhoitajaa, 10 mielenterveys- tai lähihoitajaa ja osastonsihteeri. Miehitys on vahva. Hoitomuotoina käytetään esimerkiksi yhteisöhoitoa, elämyspedagogisia metodeja sekä ARTia (Aggression replacement training), jossa opetellaan omien tunteiden tunnistamista ja oman käytöksen hallintaa, sekä muita ryhmämuotoisia hoitoja. Yksikössä toimii myös sairaalakoulu. Opettaja voi tulla vaikka vartiksi osastolle, jos nuori ei sinä päivänä jaksa enempää.

”Täällä voi suorittaa peruskoulun loppuun. Peruskoulun päästötodistus on tosi tärkeä juttu elämässä, ilman sitä ei tässä yhteiskunnassa pääse oikeastaan mihinkään.”

EVA-muutos4


”Pienet asiat ovat sykähdyttäviä”
 

EVA-yksikön toimintaterapeutti Ville Turunen sanoo olevansa liekeissä joka päivä, kun tulee töihin. Ja sen huomaa siitä innostuksesta, jolla hän puhuu työstään. Hän arvioi nuorten toimintakykyä ja miettii mielekästä tekemistä nuorille, yhdessä nuorten kanssa. Seikkailukasvatuksellinen tekeminen ja retket ovat tärkeässä roolissa EVA-yksikön toiminnassa. Ville käy nuorten kanssa luontoretkillä, melomassa ja purjehtimassa. Vesi on yksi keskeinen elementti.

”Vesi on elementti, jota emme pysty hallitsemaan. Vesillä meidän täytyy muuttaa omaa toimintaa ympäristön vaatimusten mukaan. Tutut toimintamallit eivät toimikaan. Aallot eivät pienene, vaikka niille kuinka huutaa. Täytyy tehdä yhteistyötä ja toimia tiiminä.”

Retket ovat nuorille paikkoja kokea epävarmuutta turvallisesti. 

”Kun ollaan oltu myrskyisällä selällä purjehtimassa, maidon ostaminen lähikaupasta ei tunnukaan enää niin vaaralliselta ja ylitsepääsemättömältä.” 

Ville kertoo, että nuorten kanssa pyritään tekemään kaikkia normaaleja juttuja: käydään ostoksilla, elokuvissa, kahvilla, kirjastossa. 

”Haluamme mahdollistaa nuorille mahdollisimman normaalin elämän huolimatta siitä, että nuoret ovat lukkojen takana.” 

Parasta Villen sanoin hänen työssään on nähdä, kun nuoret pystyvät luottamaan itseensä. 

”Tilanteet muuttuu jatkuvasti. 90 prosenttia maanantain viikkopalaverin suunnitelmista ei toteudu. Me tehdään täällä härkäpäisesti hommia, jotta pystyttäis pitämään nuorten elämä mielekkäänä. Mutta tämä työ on äärimmäisen raskasta ja pettymyksiä tulee jok’ikinen päivä. Kaikista vaikeinta on nähdä se, kun nuori menee huonoon kuntoon ja ei pystytä helpottamaan tuskaa ja pysäyttämään sairautta. Se on karmeaa.” 

EVA-yksikkö taistelee ennakkoluuloja ja leimaamista vastaan.

”Se, että mieli on sairas, ei tee ihmisestä pahaa. Nuoret täällä on ihan huipputyyppejä. On esimerkiksi aika hienoa herätä purjehdusretkellä siihen, kun nuoret herättävät, että Ville tule, ruoka on valmista. Nuoret tekivät kaiken valmiiksi itse.” 

Rentolan tarina

Suunnataan seuraavaksi tilaan, joka kokee pian sisustuksellisen muodonmuutoksen. Tilan nimi on Rentola ja nimensä mukaisesti se on tarkoitettu rentoilua ja rauhallista olemista varten. Aiemmin tila oli lautavarasto. Tässä tilakuvat ennen muutosta.

EVA_muutos6

EVA_muutos5

Ville valottaa hieman tilan historiaa: ”Jokunen vuosi takaperin, kun pleikkarilla pelaaminen oli kovasti muotia, nuoret pelasivat tosi paljon. Yhdelle pelikonsolille oli tosi pitkät jonot. Nuoret toivoivat, että osastorakennuksen päädyn varastosta voisi tehdä pelihuoneen. Saimme tähän luvat, ja teimme varastosta pelaamiseen tarkoitetun tilan. Tehtiin se yhdessä nuorten kanssa. Se oli kuukauden homma. Löimme sitten nuorten kanssa vetoa, että jos he pystyvät olemaan pelaamatta kesälomani ajan, he saavat uuden pleikkarin ison kysynnän vuoksi. Yllätys oli aikamoinen, kun lomilta palattuani he sanoivat kyllä olleensa kesän pelaamatta, mutta että he haluaisivatkin palkinnoksi tilaan lautapelejä. Näin syntyi rentoutumiselle ja rennolle olemiselle pyhitetty Rentola-tila.”

Ville kertoo, että huone on tosi kovassa käytössä. Ja se ei häviä siitä mihinkään. Pitkänniemen rakennukset ovat suojeltuja.

”Se huone on siinä seuraavat 200 vuotta.”

Rentolasta viihtyisä sinisävyinen pesä

Halusimme tehdä nuorten vapaa-ajanhuone Rentolasta viihtyisän, rauhoittavan, sinisävyisen ja pehmeän kutsuvan tilan: pesämäisen sopen, johon on mukava tulla rauhoittumaan. Ikkunoihin valittiin Rajamailla-verhot. Kuosi taltioi yön ja aamun välisen rajapintahetken ja levollisen hämärän. Usva lepää puiden yllä, ja metsässä käyskentelee kookas hirvi.

EVA_muutos7

EVA_muutos8

Verhokatosta ja suurta tilkkupeittoa koristaa Kuusimetsä-kuosi. Kuosi tuo tilaan hyvin suomalaisen luontoaiheen. Luontoteema jatkuu isoissa koristetyynyissä, joissa komeilevat Kielo-kuosin kellomaiset kukat. Pehmeä maton päällä on mukava tepastella.

EVA_muutos9

EVA_muutos10

EVA_muutos11

EVA_muutos12

EVA_muutos13

Vuonna 2017 Vallila toteuttaa 12 sisustusunelmaa - työllä, tuella ja tekstiileillä. Etsimme joulu–tammikuussa avoimen haun kautta ympäri Suomea monimuotoisia perheitä ja vahvoja yhteisöjä, jotka kaipasivat apua muutosprojekteihinsa. Dokumentoimme jokaisen muutoksen sanoin, kuvin tai videoin. Tervetuloa tutustumaan kohteisiin blogissamme!