Vallila, 12 sisustusunelmaa ja Humpulan päiväkoti: 130 pientä hymyä joka päivä

29.11.2017 Kommentit:
Vallila, 12 sisustusunelmaa ja Humpulan päiväkoti: 130 pientä hymyä joka päivä

Viiksekkäät norpat! Ja kettu keltaisella pohjalla!

Humpulan päiväkodin lapset saivat äänestää, mitkä kuosit pääsisivät värittämään päiväkodin tiloja. Lasten kangasraatiin osallistui yhteensä yli 50 3–6-vuotiasta pientä sisustajaa.

Humpula2

Humpulan päiväkoti Lahdessa muutti sisäilmaongelmien takia parakkeihin noin viisi vuotta sitten. Päiväkoti on auki ympäri vuoden: ensimmäiset lapset saapuvat aamulla varttia yli viisi ja viimeiset haetaan klo 23. Koko päiväkodissa on yhteensä 7 ryhmää ja 130 1–6 vuotiasta lasta.

– Parhaamme olemme yrittäneet, mutta näissä parakeissa on tosi huono akustiikka. Siksi toivommekin sisustusmuutokselta verhoja, mattoja ja tyynyjä, jotta äänet jotenkin pysähtyisivät – äänisieppareita siis! Ja tietysti haluaisimme tehdä ankeista parakeista kauniit, toivoo varhaiskasvatuksen opettaja Tiia Naams.

Tiian mielestä ehdottomasti parasta arjessa on 130 pientä hymyä joka päivä. Päivittäin syntyy jotain hauskaa.

– Meillä kaikilla on vahvat muistot esimerkiksi mummolan tuoksuista tai kauniista kesäverhoista. Miksei samanlaisia ihania muistoja voisi olla päiväkodistakin? Niitä varmasti syntyy ja meidän aikuisten tehtävä on niitä luoda.

Humpula3


Humpula4

Humpula5

Sisustusmuutos: norppia, ketunpoikasia, äänisieppareita ja mielikuvituskukkaloistoa

Humpulan päiväkotiin loihdittiin uutta ilmettä Vallilan Mimmit-erikoismalliston sisustustuotteilla. Mimmit-lastenmusiikkiyhtyeestä, -kirjoista ja tv-sarjasta tutut hahmot seikkailivat Vallilan sisustustekstiileissä keväällä 2017. Kolme valloittavaa Mimmit-erikoiskuosia syntyi Mimmien eli Pauliina Lerchen ja Hannamari Luukkasen, kuvittaja Meri Mortin sekä Vallilan Design Studion yhteistyönä. Mimmit-kuoseista välittyy vahva ja kunnioittava luontosuhde. Seuraavaksi luvassa ennen- ja jälkeen-kuvat sisustusmuutoksesta: 

Humpula_ennen1

Humpula6

Humpula7

Lasten päiväunihuoneeseen ommeltiin pimennysverhot valloittavasta Norpanpoika-kankaasta. Kuosissa pääosassa ovat viiksekkäät iso norppa ja norpanpoikanen. Pimennysverhot pimentävät tilan lähes täydellisesti ja auttavat näin vaalimaan suloisia päiväunia. Norpanpoika komeilee myös pehmeissä sisustustyynyissä sekä pyöreissä sinisissä matoissa, jotka voivat toimia leikeissä vaikkapa sinisinä laguuneina.

Mimmien raikkaissa Ystävyys-tyynynpäällisissä metsän karvainen ja höyhenpukuinen asukki viettävät onnellisen leppoisasti aikaa yhdessä. Ystävyys-kuosi on värikylläinen ja veikeä. 

Ruokailu- ja askartelutilaan tuovat pehmeyttä Mimmien Laululintuset-koristetyynyt, joiden kuosi on värikäs ja iloisen raikas. Kuosissa valloittavat mielikuvitukselliset kukat ja iloiset tytöt. Keltaiset Ystävyys-verhot tuovat tilaan energisyyttä. Mimmit-kuosit saavat katsojan nopeasti hyvälle tuulelle.

Humpula_ennen2

Humpula8

Pöydille levitettiin Vallilan kuosisuunnittelija Matleena Issakaisen Riimi-vahakangasliinat. Riimi on värikäs ja reipas kuosi, jonka jälki on vesivärimaalausmaista ja rytmikästä. Kuosista pulpahtavat mieleen sanat leikkisä ilo ja karkki, kenties myös kesäretki tivoliin. Väri-ilottelusta huolimatta kuosi on tasapainoinen ja käykin mainiosti ilahduttavaksi värielementiksi osaksi vaaleita sisustuksia.


Humpula9

Humpula10

Humpula11



Voit katsoa videon myös Vallilan YouTube-kanavalta. 


Vuonna 2017 Vallila toteuttaa 12 sisustusunelmaa - työllä, tuella ja tekstiileillä. Etsimme joulu–tammikuussa avoimen haun kautta ympäri Suomea monimuotoisia perheitä ja vahvoja yhteisöjä, jotka kaipasivat apua muutosprojekteihinsa. Dokumentoimme jokaisen muutoksen sanoin, kuvin tai videoin. Tervetuloa tutustumaan kohteisiin blogissamme!