Lataa

Vallilan Kaksio

Vallilan Kaksio

Vallilan Kaksio

Vallila ja 12 sisustusunelmaa: Patrickin ja Millan yhteinen koti Tampereen Tammelassa

13.11.2017 Kommentit:
Vallila ja 12 sisustusunelmaa: Patrickin ja Millan yhteinen koti Tampereen Tammelassa

Ovella minua tervehtii hymy ja syvälle silmiin katsova lämmin katse. Olemme Patrickin ja avopuoliso Millan kotona Tampereen Tammelassa. Juttuhan meni niin, että Patrickin äiti ja sisko laittoivat hakemuksen vetämään ja ilmoittivat Patrickin asunnon mukaan Vallilan sisustusunelmahakuun viime joulukuussa, täysin pojan tietämättä.

– Olin, että anteeks mitä, kun äiti soitti mulle alkuvuodesta, kun hän oli saanut tietää valinnan kohdistuneen minuun. Hän ei silloinkaan kertonut liikaa, vaan sanoi vaan, että soitapas tähän numeroon Vallilaan. Sieltähän sitten paljastui tosi iloisena yllätyksenä, että saan lahjaksi sisustusmuutoksen. Tyttöystäväni Millakin oli tosi innoissaan, kun kuuli asiasta. Hän on nyt leikkausaliharjoittelussa ja näkee lopputuloksen, kun tulee illalla kotiin, sanoo Patrick odotusta äänessään.  

Patrick ja Milla ovat pitäneet yhtä nyt vuoden ajan. Molemmilla oli tiettyjä haaveita ja toiveita ensimmäisen yhteisen kodin suhteen.

– Mun tärkein toive oli hyvä ja tilava keittiö, jossa on tilaa kunnon ruokapöydälle. Tykkään kovasti laittaa ruokaa ja kokeilla eri reseptejä. Haen myös paljon inspiraatiota ruokablogeista. Vanhemmat ovat molemmat kokkeja, joten kyllä se tietty palo ruokaa ja keittiökokeiluja kohtaan tulee siltä suunnalta. Bravuurini on risotto. Viimeisellä sairaalajaksolla huonekaverini puoliso toi minulle maukkaita tatteja, joista sitten kotiin päästyäni loihdin herkullisen risoton.   

Esteettömyys oli uuden kodin tärkein kriteeri. Milla toivoi, että kotona on paljon tilaa. Vahvasta sisustuskipinästä kertovat sisustuslehtien korkeat pinot. Milla on entiseltä ammatiltaan vaatetusompelija. Nyt joulukuussa hän valmistuu sairaanhoitajaksi.

– Millalla on meistä enemmän sisustussilmää. Hän tykkää sekoitella vanhaa ja uutta. Tämä on tällainen work in progress tämä meidän koti, Patrick nauraa.   

Puhtaasti täysvalkoisesta kodista Patrickille tulisi hammaslääkärimäinen olo ja hän tykkääkin siitä, kun on käytetty tehostevärejä.

Elämä uusiksi 12 vuotta sitten

Auto-onnettomuus sattui kesäkuussa 2005. Patrick oli tuolloin 15-vuotias.

– Siinä iässä sitä on omasta mielestään kuolematon. Olin kahdeksan tuntia puristuksissa autossa, ennen kuin mut löydettiin. Kaksi viikkoa ennen onnettomuutta ja kolme viikkoa onnettomuuden jälkeen yksinkertaisesti katosivat mielestäni. Kuulin myöhemmin, että aivot sulkevat tiettyjä todella traumaattisia asioita pois, varjellakseen ihmistä. Myöhemmin unien kautta joitain asioita on palautunut mieleen. 

Patrick

Patrick jatkaa: 

– Onnettomuudesta huolimatta koen, että olen saanut elämältä enemmän kuin mitä olen menettänyt. Toiset eivät pääse tällaisen asian yli koskaan. Multa siihen meni muutama viikko. Ne viikot olivat kyllä sairaan rankkoja, mutta sen jälkeen on menty nousujohteisesti eteenpäin. Kyllä mulla elämänarvot muuttuivat aika täysin 15-vuotiaana.  

Patrick tekee jonkin verran keikkoja esimerkiksi yläasteilla ja autokouluissa ja käy kertomassa tarinansa mopoilevilla ja ajokortin kynnyksellä oleville nuorille.

– He näkevät, että näinkin voi käydä. Yksikin kerta tulin saliin, joka oli täynnä nuoria ja salissa oli kova pölinä päällä. Aloin puhua ja saman tien koko sali hiljeni. Kyllä se on ihan eri asia, että kertooko liikenneturvallisuudesta joku virkapukuinen poliisi vai kerronko minä.

Patrick harrastaa pyörätuolikorista ja käsipyöräilyä. Hän toimii myös vertaiskuntouttajana.

– Kun itse vammauduin, vertaiskuntouttajalla oli tosi suuri merkitys. Ei minulla ollut minkäänlaista käsitystä siitä, millaista elämä pyörätuolissa on. Vertaiskuntouttajastani näin, että tuo mieshän on itsenäinen ja pystyy ajamaan autoa. Saman kokeneiden kanssa harjoittelimme esimerkiksi sitä, miten sängystä siirrytään pyörätuoliin. Pienet onnistumiset ovat isoja. Tajusin, että tuun pärjäämään tuolista käsin. Ja alun jälkeen olenkin pärjännyt tosi itsenäisesti ja ilman avustajia. Omaiset joutuvat yleensä kärsimään eniten.

Patrick törmää välillä siihen, että ihmisillä ei aina ole käsitystä vammaisen arjesta.

– Pyrin kuitenkin aina edistämään asioita hyvän kautta. Esimerkiksi: tykkään kovasti käydä katsomassa jalkapalloa pubissa. Kantispubini vessan ovi oli kuitenkin niin kapea, etten päässyt kulkemaan siitä. Kysyin pubin pitäjältä suoraan ja ystävällisesti, että saisiko vessan ovea levennettyä, jotta siitä mahtuisi kulkemaan pyörätuolin kanssa. Ja kyllähän se onnistui.    

Tammelassa on hyvä asua

Patrick ja Milla viihtyvät hyvin Tammelassa, Tampereen keskustassa.

– Tämä on niin keskeisellä paikalla: kaikki on mulle kelausmatkan päässä. Kun muutin aikaisemmin Tammelasta Hatanpäälle, kaipasin heti takaisin. Yksi meidän yhteinen unelma kyllä on, että muuttaisimme pääkaupunkiseudulle joskus tulevaisuudessa. Työllistymismahdollisuudet ovat siellä paremmat. Mutta sitten taas, me tykätään Tampereesta kyllä tosi paljon.

Isomman kaliiberin haave on muutto ulkomaille tulevaisuudessa.

– Kesän sairaalajakson jälkeen mennään ensin päivä ja sitten viikko kerrallaan. Mutta kyllä mä näen itseni sitten aikanaan viettämässä onnellisia eläkepäiviä viinitilalla Toscanassa, Patrick myhäilee.

Sisustusmuutos_Patrick2

Sisustusmuutos: mustaa, valkoista, harmaata ja sinistä sekä upeita luontoaiheita  


Koti on paikka, jossa rauhoitutaan. Kun Patrick vielä asui itsekseen, koti tuntui väliaikaiselta paikalta. Yhteinen koti tuntuu nyt eri tavalla kodilta.   

Ennen-kuva
Kuvat ennen sisustusmuutosta 

Ennen 2

Ennen 3

Sisustusmuutoksessa Patrickin ja Millan keittiö ja olohuone saivat Vallilan kuosisuunnittelija Vilma Pellisen Tiira-verhot: sekä tyylikkäät grafiitinharmaat verhot että valoa kauniisti läpäisevät valkoiset Tiira Fancy -valmisverhot. Tiira-kuosissa lentelevät kalatiirat, jotka viettävät suuren osan elämästään merellä.

Sisustusmuutos_Patrick3

Keittiönpöydän alle ja olohuoneeseen valittiin Riina Kuikan suunnittelema Juuri-matto. Kiehtovan mustavalkoisen maton kuvioinnissa näkyy laajalle levittäytyvä juuristo. Keittiötekstiileitä ja astioita koristaa Vallilan suunnittelija Eveliina Netin kaunis mustavalkoinen Kerttu-kuosi. Eveliina kertoi, että hän nappasi inspiraation kuosiin kansallispukujen nauhojen taidokkaista koristeluista. Kerttu-kuosin kuviointi on tiheää, ja kuosi kutsuukin katsojaa lähemmäs ihastelemaan sen yksityiskohtia. 

Sisustusmuutos_Patrick4

Olohuoneen sohvalla pehmeyttä tuovat mustavalkoiset ja valkomustat Ropina-koristetyynyt sekä muhkeat Norppa-tyynyt. Pistekuviollinen ja vangitseva Ropina-kuosi on yksi muotoilija Mikko Laakkosen yhdessä Vallilan Design Studion kanssa luomista erikoismallistokuoseista. Tyylikästä kuosia katsellessa voi nähdä sadepisaroiden osuvan ikkunaan. Riina Kuikan Norppa-tyynyssä puolestaan köllöttelee viiksekäs Norppa-veijari.

Kurkistetaan myös makuuhuoneen sisustusmuutokseen. Sänkyyn valittiin kauniit vedensiniset Harju-pussilakanasetit: Vallilan kuosisuunnittelija Matleena Issakaisen Harju-kuosi vangitsee Punkaharjun upean kansallismaiseman. Kuosissa jylhien männynrunkojen välistä pilkottaa kaunis järvi- ja saarimaisema. Sängyllä tepastelee myös mesikämmen Karhunkierros-tyynynpäällisessä. Harju-teema toistuu myös ikkunoiden tyylikkään harmaissa verhoissa. Sängyllä voi rentoutua vaikkapa sisustuslehden kanssa ja teekupposen kera. 

Sisustusmuutos_Patrick5

Sisustusmuutospäivän ja Tampere-retken iltana puhelimeeni kilahtaa viesti: Nyt kyllä osui ja upposi! Milla oli tullut leikkaussaliharjoittelusta kotiin ja oli tosi innoissaan uudesta sisustuksesta. Näissä puitteissa on hyvä loihtia uusia herkullisia luomuksia keittiössä ja haaveilla tulevista yhteisistä reissuista.

Sisustusmuutos_Patrick6

Vuonna 2017 Vallila toteuttaa 12 sisustusunelmaa - työllä, tuella ja tekstiileillä. Etsimme joulu–tammikuussa avoimen haun kautta ympäri Suomea monimuotoisia perheitä ja vahvoja yhteisöjä, jotka kaipasivat apua muutosprojekteihinsa. Dokumentoimme jokaisen muutoksen sanoin, kuvin tai videoin. Tervetuloa tutustumaan kohteisiin blogissamme!

Vallila ja 12 sisustusunelmaa: monikulttuurisuuskeskus HeiMo on toivon ja valon tila Heinolassa

24.10.2017 Kommentit:
Vallila ja 12 sisustusunelmaa: monikulttuurisuuskeskus HeiMo on toivon ja valon tila Heinolassa

Ikkunaa koristavat lasimaalaukset toiveikkaista kieloista, kauniista päivänkakkaroista ja tuulessa liehuvasta Suomen lipuista.

– Unelmamme on koko kansan yhteinen olohuone Heinolan parhaalle paikalle Kaivokadulle, kertoo rehtori Sirkka Suomi Jyränkölän Setlementistä.

Monikulttuurisuuskeskus HeiMon johtoajatus on, että ihminen edellä mennään ja erilaisuus on rikkaus, joka täytyy osata valjastaa hyvään.

– Heinolan alueen monikulttuurisuustyö tarvitsi tukikohdan. Jyränkölään on keskittynyt paljon osaamista ja halua auttaa, ja toimimme monissa yhteistyöverkostoissa. Tavoite on saada tieto ja auttajat saman katon alle, Jyränkölän HeiMoon.

Monikulttuurisuustilan nimestä järjestettiin yleisökilpailu tammikuussa 2017, ja voiton 60 ehdotuksesta vei nimi HeiMo. Voittajanimessä korostuu tilan ydinviesti, yhteisöllisyys. Tilassa järjestetään kotouttamiskoulutusta, näyttelyitä, kielikahviloita, ravintolapäivän tempauksia, opiskellaan suomen kieltä ja tutustutaan suomalaiseen kulttuuriin. Sirkka Poutanen pyörittää kokkikerhoa, ja ruoanlaiton lomassa opetellaan ruoka-aineiden nimiä. Yhdessä on valmistettu esimerkiksi lohikeittoa ja hirvijauhelihapihvejä. Lähimetsästä poimitaan yrttejä annoksia maustamaan. Yksi tulevaisuuden haave on, että HeiMossa pyörisi vakituisesti oma kahvila.

Jyrankola_Jalkeen4

Valossa kylpevässä oleskelutilassa tapaamme Pia Valkjärven. Hän on ollut HeiMossa kolmen kuukauden työkokeilussa, jonka yksi osa-alue on monikulttuurinen työ. Kurssiohjelmassa on ollut esimerkiksi suomen kielen opettelemista musiikin avulla.

– Olemme käyneet Jenni Vartiaisen Missä muruseni on -biisin lyriikoita sana sanalta läpi. Musiikintunneilla olemme vetäneet täysillä karaokea, Pia hymyilee.

Ennen työkokeilua HeiMossa Pia työskenteli yli 20 vuotta myyjänä.

– Kyllä tämä on minun alani. Tässä saa yhteyden toiseen ihmiseen. Olen huomannut, että minun sisälläni asustaa pieni ohjaaja.

Kakkukahveja HeiMossa nauttii myös Pian työpari ja mentori, monikulttuurisen työn ohjaaja Tuomas Martio. Tuomaksen juuret ovat Jyränkölässä jo nuoruusvuosilta musiikkiharrastuksen tiimoilta. Kulttuurilla – musiikilla, taiteella, elokuvilla (Kaurismäen uusin, Saattokeikka, Pussikaljaelokuva) – on valtavan tärkeä merkitys Tuomaksen työssä. Tunneilla muun muassa sanoitetaan uudelleen suomalaisia ikivihreitä. Tanssitaan, ja pelataan futista.

– Aluksi täällä ei välttämättä ole kahden ihmisen välillä muuta kommunikaatiokeinoa kuin moi-sana. Olen oppinut täällä ihan hirveästi uutta, ikään kuin sanoja syvempää kieltä, välittämisen kieltä. Sillä on myös tosi paljon merkitystä, millä äänensävyllä sanot asiat. Olen löytänyt kielessä olevat lukemattomat sävyt, kun aiemmin näin pelkkiä päävärejä. Pedagogisesti ajoitus on myös hirmu tärkeää: täällä toisella ihmisellä on iso kriisi päällä omassa elämässä.

Tuomas sanoo kauniisti, että me kannamme toinen toistemme kuormia tällä matkalla.

Jyrankola_Jalkeen3

Sisustusmuutos toi vahvat luontoaiheet sisälle HeiMoon

Vallilalta jyränköläläiset toivoivat yhteiseen olohuoneeseen väriä ja pehmeyttä sekä kodinomaisuutta. Toiveena oli, että monikulttuurisuustila houkuttelisi viihtyisyydellään ihmisiä mukaan.

– Ajattelimme, että Vallilan avulla voisimme yhdessä saada nupullaan olevan monikulttuurisuustilan täyteen loistoonsa, palvelemaan paitsi heinolalaisia maahanmuuttajia, myös muita Heinolan asukkaita.

Jyrankola_Ennen4
Kuvat HeiMosta ennen sisustusmuutosta 

Jyrankola_Ennen5

Jyrankola_Ennen6

Sisustusmuutoksessa suuren ja valoisan oleskelutilan ikkunat saivat kauniit Kaisla Classic -valoverhot sekä tunnelmaltaan seesteiset Kallvik-verhot. Kallvik tuo tilaan merellisen puuaiheen, rantakalliolla seisovat männyt. Ikkunalaudan koristetyynyjen kuosi on sinisävyinen Kaisla. Voimakkaan ja näyttävän kuosin on suunnitellut legendaarinen tekstiilitaiteilija Marjatta Metsovaara, ja kuosi uhkuu luonnon vahvaa salaperäisyyttä.

Jyrankola_Jalkeen5
Kuvat sisustusmuutoksen jälkeen

Jyrankola_Jalkeen6

Luokkahuoneeseen, jossa kokoontuvat esimerkiksi koto-ryhmät, valittiin tyylikkäät Nova-pimennysverhot sekä kuosilliset Kallvik-verhot.

Jyrankola_Jalkeen7

Toivon ja valon tila sai uljaasta luonnostamme vahvasti inspiroituneen sisustuksen.

Katso videodokkari HeiMosta!

Vuonna 2017 Vallila toteuttaa 12 sisustusunelmaa - työllä, tuella ja tekstiileillä. Etsimme joulu–tammikuussa avoimen haun kautta ympäri Suomea monimuotoisia perheitä ja vahvoja yhteisöjä, jotka kaipasivat apua muutosprojekteihinsa. Dokumentoimme jokaisen muutoksen sanoin, kuvin tai videoin. Tervetuloa tutustumaan kohteisiin blogissamme!

  1. 1
  2. 2
  3. 3
  4. 4
  5. 5